Voi olla, että minulla on jotain mennyt nyt ohi enkä vain itse tajua, mutta... Kun ihminen perustaa blogin, joka on julkisesti muiden saatavilla netissä ja kyseinen kirjoittaja jakelee itse bloginsa linkkiä eteenpäin erinäisillä foorumeilla ja kehoittaa vierailemaan ja lukemaan tekstejänsä. Niin kun tätä sitten noudattaa ja käy tosiaan lukemassa sitä blogia, niin eikös se ole se tavoitetila, johon bloginpitäjä on pyrkinyt. Että on lukijoita.

Mutta eipäs ollutkaan hyvä tämä. Bloginpitäjä vetää herneet nenukkiin ja postaa v*ttuilukirjoituksen, jossa käskee ihmisiä hankkimaan oman elämän ja antaa mitäs täällä tongit -tyyppistä palautetta.

Vanhanaikainen kun olen, en ymmärrä, miksi avautua henkilökohtaisesta elämästään ja ajatuksistaan kaikelle kansalle, jos kerran ottaa niin päähän mahdollinen lukijakunta. Ja saisihan sen blogin poiskin julkisesta jakelusta, jos niin ahdistaa.

Enkä ajatellut tätä kyseistä blogia tänne nyt linkittää, jottei arvoisan kirjoittajan mielenterveys järkyty enempää :D Kunhan pähkäilen, onko tämä päivän trendi.

Tämä blogi oli sellainen sarjassamme sosiaalipornoa lähinnä. Angstinen tyttö avautumassa milloin kenestäkin sukulaisestaan isotädistä ja siskostaan lähtien varsin rumilla sanankäänteillä. Ei sellainen lifestyle-blogi todellakaan. Jos rääpii päätänsä tuttavistansa nettiin, ei liene voi odottaa kovin kaunista palautettakaan. Ihmettelen syvästi, miksi kertoa elämänsä kipupisteistä avoimesti ja sitten raivostua, kun joku muukin näkee nämä henkilökohtaiset oksennukset. On tainnut olla ikäviä seurauksia oikeassa elämässä, jos tuollainen reaktio seuraa kirjoittelua.

Te, jotka pidätte blogia lähinnä henkilökohtaisena päiväkirjana, kuten joku tuolla ylempänä mainitsi tehneensä, miksi se henkilökohtainen sepustus sitten täytyy tunkea julkiseen levitykseen? Eikö ole riski, että joku jostain tunnistaa jossain vaiheessa? Kyllä minä tiedän jo muutenkin olevani tyhmä, ruma, sosiaalipornonnälkäinen, sairas ja vailla omaa elämää ja keksi tähän luonteva jatkumo, jos se helpottaa oloasi :D

Jos olisin kirjoittanut foorumille toisinpäin asiasta eli olisin närkästynyt bloginpitäjä, jolla on pinna palanut, koska joku kehtaa lukea blogiani, olisin saanut kuulla kuinka minun pitää kestää kyllä ihmisten rumakin kommentointi ja mitäs läksin.

Te, jotka pidätte blogia lähinnä henkilökohtaisena päiväkirjana, kuten joku tuolla ylempänä mainitsi tehneensä, miksi se henkilökohtainen sepustus sitten täytyy tunkea julkiseen levitykseen? Eikö ole riski, että joku jostain tunnistaa jossain vaiheessa?

Valitettavasti ihmisten tunnistaminen nettikirjoitusten perusteella ei toisinaan ole kovinkaan vaikeata. Tarpeeksi kun avautuu henkilökohtaisuuksista nettiin ja liikkuu samoissa pienissä piireissä, tulee aina toisinaan vastaan joku, joka tajuaa kenestä on kyse.

Minun tunnistamisellani tässä ketjussa taasen ei ole suurtakaan merkitystä, sillä en avaudu tänne iästäni, perhetaustastani, työstäni, sukulaisteni ongelmista, parisuhdeprobleemistani, lemmikeistäni yms. Se on jännä juttu, kuinka avoimesti toiset kertoilevat elämänsä pienetkin yksityiskohdat vailla mitään suodatinta. Joku päivä tulee vastaan se ei niin hyvissä aikeissa oleva tyyppi, joka sitten aiheuttaa ongelmia. Ja sitten itketään, että pidä huoli omista asioistasi. Loogista, eikö. Joku vastuu luulisi olevan siinäkin, mitä näppikseltänsä suoltaa itse maailmalle.

Mennäkseni tuohon päiväkirja-asiaan vielä; minun nuoruudessani päiväkirja oli yksityinen lukittava kapine.Miksi näistä ei sitten saisi olla kiinnostunut? Jos ihminen haluaa jakaa vapaaehtoisesti elämänsä nettiin, niin se on oma valinta ja seurauksia voi tulla juurikin ikävien kommenttien myötä. Luenhan minä Seiskaakin ynnä muuta roskaa, jalka paketissa kipulääkityksessä pää pökkyrällä ei paljoa dostojevskejä ja nobelteoksia huvita selailla. Ilmeisesti en ole yksin tämän kanssa, sillä joku tuolla toisessa ketjussa kyselikin törkyblogien perään ihan ajantappomielessä myöskin.

Tämähän on periaatteessa samaa asiaa kuin jos laittaisin vaikkapa FB-seinäni julkiseksi ja tilittäisin sinne kaikenmaailman suhdekiemurani, haukkuisin koulukaverini sekä naapurini ja sitten parkuisin isoon ääneen, miksi ihmiset katsovat minua pahasti.

Miten tähän sitä paitsi on kytköksissä se, että en halua lähteä omaa elämääni jakamaan kaikelle kansalle via internet. Eihän minun tarvitse olla seiskatyrkkyjulkkiskaan lukeakseni Seiskaa. Tokkopa tarvitsee olla omaa blogia, jotta voi selailla muiden tekstejä.

"Nyyh, kyllä taas sellainen valitusvirsi turhaakin turhemmasta aiheesta."

Vai niin, eiköhän maailmaan mahdu keskustelua joka lähtöön. Mistä tulikin mieleen, että en edelleenkään ole saanut yhtäkään vastausta siihen, miksi on tarve kertoa syvimmät tuntonsa koko maailmalle? Onko se sitä, ettei ole ketään kenelle puhua ja ketään, joka kuuntelisi?