On takki nyt aivan tyhjänä ja itku kurkussa. Palattiin nimittäin työporukan tiimimatkalta yöllä takaisin Suomeen. Matkakohde oli upea eikä siinä sinänsä mitään. Mutta se henkilökemia-osasto tässä nyt mättää.

Kuuntelin neljä päivää esimieheni vittuilua, tiuskimista ja mielenosoitusta. Välillä silkkaa mykkäkoulua ja minun ignooraamista. Koetin sivuuttaa tylyt tölväisyt ja olla muiden tiimiläisten suuntaan sosiaalinen, mutta kyllä saamani kohtelu nakersi pahasti takaraivossa. Muille tämä esimies esitti mukavaa, mutta minulle oli naama myrskynmerkkinä. Kun vain tietäisin, mitä tein väärin.

Tiimimme jakautui reissussa kahtia (n. 10 henkeä) ja näitä poissa olevia, omissa oloissaan viihtyneitä tiimiläisiä esimies arvosteli kovin sanoin meille muille. Ei järin ammattimaista käytöstä. Kun sitten nämä puuttuvat henkilöt ilmestyivät paikalle, oltiin niin maireaa hymy huulessa. Suorastaan oksetti seurata sitä kaksinaamaisuutta.

Firmahistoriaa minulla takana useampi vuosi, ikää kolmenkympin tienoilla. Esimieheni on reilut viisikymppinen nainen. Jos nyt näillä tiedoilla merkitystä on.

Miten hitossa psyykkaan itseni jaksamaan tuon paskamyrskyn jälkeen?

Ei ollut työmatka vaan eräänlainen palkintomatka. Rentoutumismielessä ja vahvistamaan tiimihenkeä.

Tässä kun on sellaiseksi mennyt meno vuosien varrella, etten uskalla enää jutella esimiehelle kuin pakolliset asiat, joten kynnys kysyä suoraan missä mättää, on aika iso. Tätä vähättelyä ja minun kyseenalaistamistani on ollut koko työsuhteeni ajan. Tyhjästä tulevia haukkumapuhutteluja jne.

Silloin, kun olen yrittänyt työtehtävien ulkopuolella esim small talkia tai mitä nyt ihmiset toisilleen juttelevat kevyesti, on vastauksena joko hiljaisuus ja mulkaisu tai sitten lakoninen "jaa". Jossain vaiheessa lakkaa yrittämästä. Muiden tiimiläisten kanssa kommunikointi sujuu ja jopa entisen työpaikan kollegat pitelevät minuun edelleen vapaaehtoisesti yhteyttä. Mutta tämä yksi ihminen - ei vaan meinaa asialliset välit onnistua millään. Kavereitahan en ole työpaikalla etsimässä, mutta turhaa räksytystäkään minun ei tarvitse kuunnella.

Ai sekö oikeuttaa suoranaiseen kiusaamiseen, jos ei ole porukan viihdyttäjä? Mielenkiintoista. Ja en varmaankaan kyllä keskustele mitään kovinkaan korkealentoista, sillä minulla ja muulla tiimillä on melkoisen vähän yhteisiä mielenkiinnon kohteita privaattielämässä. Ja elämäntilannekin erilainen kuin muilla. Silti olisin odottanut ihmismäistä kohtelua.

Esimiehen esimies on sitten suoraan firman toimari, joka on myös haasteellinen ihminen. Pattitilanne siis.

Taustaa vielä sen verran, että meidän firmassa on jo vuosi sitten ratkottu tulehtunutta ilmapiiriä ulkoisen konsultin voimin. Ei tämä kaikki minun ympärillä pyöri. Nyt vain sain sitten oman osani taas vaihteeksi ja ranteet auki -fiiliksen. Jälleen kerran.

Muita työpaikkoja on katseltu ja haettu, mutta aina jäänyt toiselle sijalle hakuprosessissa. Viime metreille, mutta ei sitten riitä kuitenkaan. Meillä on asiantuntijatyö kyseessä siis ja aina löytyy se vielä pätevämpi hakija. Yleinen taloustilannekin kun on Suomessa nyt mikä on, niin se paikan vaihto ei käy kädenkäänteessä.

Toinen päivä oli palkallinen, toinen omaan piikkiin liukumista tai palkattomana. Loput olivatkin sitten viikonloppupäiviä eli vapaata muutenkin. Taidan kallistua ottamaan palkattomana, sillä ei sattuneesta syystä nyt kiinnosta huhkia jo nyt miinuksella olevia liukumia takaisin yhtään enempää kuin on pakko.

Pari vuotta sitten olin liki samalla porukalla myös palkintomatkalla ja nyt täytyy todeta, että ei enää ikinä... Varsinainen työnantajan lahja työntekijöille - hermoromahdus lähellä :P

Nyt lähden työterveyteen avautumaan lääkärille. Katsotaan, mitä siitä seuraa. Palannen myöhemmin takaisin.

Käväisin lääkärissä, mutta ei ollut aikoja vapaana varsinaiselle työterveyslääkärille, joten menin sitten yleislääkärin vastaanotolle. Oli niin sekavat tunnelmat, että en kyennyt menemään töihin aamulla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oli tosin fyysistäkin syytä - vatsavaivat, jotka olivat alkaneet jo edellisenä iltana ja jatkuneet tauotta.

Normaalisti en olisi noin pienistä mennyt lääkäriin, mutta sain nyt vatsavaivoihin (stressivatsa muutenkin minulla, joten oli kipu odotettavissa moisen henkisen @!#$ jälkeen) viitaten parin päivän sairasloman, jonka aikana saan toivottavasti kasattua itseäni välttävään kuntoon. Aivotyötä on paha tehdä, jos kaaos vallitsee korvien välissä. Noh, sainpahan samalla vinkkejä tuon stressivatsan rauhoittamiseen.

Lääkäri oli ymmärtäväinen ja sanoi, että tuolla vatsadiagnoosilla vältetään äkillisen stressioireyhtymän diagnoosi, josta voisi minulle jo muutenkin työpaikan tulehtuneessa ilmapiirissä olla vain harmia - samoin kuin pidemmästä sairaslomasta. Mistä olen aivan samaa mieltä. Sehän tässä vielä puuttuisi, että esimies alkaisi vielä korvien välistäkin kettuilemaan. Uusi ase, jota hyödyntää v*ttuilussa.

Tätä se huono johtaminen aiheuttaa - pahoinvointia, sairaslomia, lisäkustannuksia. Harvinaisen totta. Tätä painajaista on itsellä takana vasta joitakin vuosia, mutta nyt jo alkaa kuppi mennä nurin lopullisesti.

Piu: Emme olleet Italiassa.

: Voiko tuosta ottaa todella yhteyttä luottamusmieheen? Työsuojeluvaltuutettuna meillä on pomon kaveri, joten ei parane mennä sillekään taholle avautumaan :/ Ikävä tilanne, kun normaalit keinot eivät tässä jutussa päde eli esimiehen esimieheen yhteydenotto (se konstikas toimari) tai työsuojeluvaltuutettu.

Stressivatsasta lyhyesti: Lääkäri neuvoi luonnollisestikin välttämään ärsystä aiheuttavia ruoka-aineita (yksilökohtaisiahan nämä, omalta kohdalta olinkin jo aika hyvin kartalla ennestään, että mitä tulee välttää tai edes vähentää).

Ja sitten neuvoi joitakin ilman reseptiä saatavia troppeja. Laxogasin olin omalta osaltani todennut jo toimimattomaksi, vaikka apteekissa sitä koettivat tuputtaa aikanaan. Aiheutti vain röyhtäilyä, mutta ilma pysyi suolistossa tiukasti.

Movicol/Colonsoft, Cuplaton, Nugasin. Ja sitten oli vielä joku P:lla alkava -rion -päätteinen lääke, mutta en saa selvää lääkärin käsialasta :P Kirjoitti näet muistilapulle noita aineita.

Metris: Enpä usko, että kannattaa miettiä petturiksi leimautumista. Vetoaa vaan muihin menoihin, jotka - voi harmin paikka! - ajoittuvat juuri samaan aikaan. Minäkin olen yleensä skipannut pikkujoulut yms hohtokeilaukset ja muut "kivat" asiat sillä, että muuta menoa. Elukat ja teini ovat aivan riittävä syy jäädä rentoutumaan kotisohvalle :)

Piikittelevä ilmapiiri myöskin meillä, niin eipä halua vapaa-aikaansa pilata katselemalla veemäisiä ihmisiä. Kännitkin voin halutessani riipaista milloin vain viikonloppuna (huom! mukavassa seurassa rentoutuen), joten edes sen vuoksi en tarvitse mihinkään pikkujouluja tms takuuvarmoja kärhämöintejä. Tiimimatkaakin harkitsin tarkkaan ennen lähtöä, mutta kiinnostava matkakohde vei voiton. Huonoin seurauksin.

Ymmärrän myös täysin ne teidän tiimimatkan jälkeiset irtisanoutumiset. Itselläkin oli aivan kielenpäällä, että paukaisenko esimiehelle, että tämä oli nyt sitten tässä, etsipä uusi työntekijä. Mutta koska asuntolaina ja laskut maksettavana, niin jospa katselisi ensin uuden työpaikan ja sitten avaisi sanaisen arkkunsa. Meillähän on tiimissä ollut muutenkin suuri vaihtuvuus. Kymmenkunta henkeä, ja neljä tyyppiä on lähtenyt kahden vuoden sisällä pois oma-ehtoisesti. Sekin kertoo jotain.

Jospa ne reissulla porukasta erkaantuneet eivät juuri halunneet olla tämän ääliöpomon läheisyydessä yhtään enempää kuin oli pakko??

<--- Hyvin mahdollista. Kukapa myrkynkeittäjän läheisyydessä jaksaisi. Nähtiin tämä toinen erkaantunut porukka viimeisenä päivänä vähän ennen lentokentälle lähtöä kaupungilla, ja samantien, kun pomo avasi suunsa kettuillakseen näille jotakin edeltäneistä päivistä, nosti tämä porukka kytkintä välittömästi ja näimme heidät seuraavan kerran lentokoneeseen jonottaessamme.

neppi: Olen miesvaltaisella alalla, mutta esimiehemme on tosiaan keski-ikäinen nainen, joka ei ole ollut muissa firmoissa koskaan töissä. Takana on 30 vuoden historia saman firman leivissä ja esimieheksi päätyi vasten tahtoaan kuulemma. Sen kyllä näkeekin. Pitää parhaita kavereita työpaikalla ja hyljeksii toisia. Muista tiimeistäkään ei ole sillä hyvää sanottavaa, aina löytyy jotain arvosteltavaa ja moitittavaa. Helkkari, keskittyisi töihinsä (jotka ovatkin sitten retuperällä) ja jättäisi sosiaaliset hiekkalaatikkoleikit vähemmälle.

Itse olen nuoremmasta päästä firmassamme, jonka ikähaitari on kovin keski-ikäisvoittoinen. Ja koska olen perheetön ja lapseton, ei yhdistäviä asioita paljoa ole, joista kahvitunneilla jaaritella. Yleisellä tasolla toki osaan keskustella small talkia. Mutta ehkä minua sitten katsotaan tuon erilaisen tilanteenkin vuoksi hieman alaviistoon.

Heh. Esimies muuten päätti reissun aikana arvostella parisuhdettanikin, vaikken juurikaan tilitä seurusteluasioitani työporukalle. Tietävät kuitenkin minun seurustelleen puolisentoista vuotta saman miehen kanssa, mutta emme asu yhdessä. Esimies tiesi kailottaa isossa porukassa, kuinka meidän suhteemme ei ole vielä millään tasolla vakavalla pohjalla. En nyt kyllä keksi, miten parisuhteeni vakavuusaste kuuluu yleensäkään pomolleni ja mikä hän on puuttumaan elämääni, mutta kaipa se sai jotain tyydytystä päästyään jälleen kerran vähättelemään elämääni.

Yhtä vähättelyähän se käytös oli muutenkin. Esimies kun on niiiiiiin paljon nähnyt ja kokenut jo, niin tokihan piti alituiseen arvostella meitä muita, jotka halusimme leikkiä turistia ja käydä nähtävyyksissä, kun kerran ulkomaille asti olimme lähteneet. Kaikki oli kuulemma jo nähty ja mikään ei ollut tehnyt häneen ainakaan vaikutusta. Että turhaan menette minnekään, mennään sen sijaan lähikuppilaan oluelle.

Minulle kettuili eräässä katukahvilassa, kun taivastelin viiden euron cocista kalliiksi, kuinka se taitaakin olla hienoin paikka se katukuppila, jossa olen koskaan päässyt käymään, kun kerran hintataso on noin ihmetyksen aihe. Joo, enhän minä tokikaan ole paljoa maailmalle päässyt matkailemaan, mutta joku roti käyttäytymiseen. Ihan tynnyrissä en minäkään ole kasvanut. Mutta sellaisen vaikutelman esimies halusi minusta tehdä, sillä aina kun ihastelin jotain erilasita asiaa ääneen, oli pomo heti kuittailemassa, että sellaista se kuule täällä maailmalla on tai kuinka se ja se on myös aivan normaalia. Lopulta en halunnut enää juurikaan ääneen puhua, sillä aina tuli esimiehen suusta joku lannistava kommentti. Muille keskusteli normaalisti takaisin, mutta minulle puhuttiin kuin vähäjärkiselle

Viittasin tuolla kotisohvalle jäämisellä nimimerkki Metriksen tekstiin, jossa hän kertoi teinistään ja eläimistään. En näe mitään syytä provoilla vakavalla asialla. Tälläkin hetkellä on kroppa aivan jumissa ja pelko persiissä odotellessa huomista töihinpaluuta.

Minulla on kyllä ollut perhepiirissä harmia pitkin kesää ja lopulta paljastukin läheisen ihmisen vakava sairastuminen taustalta. Tästä olin kyllä puhunut töissä kahvitauolla parille kollegalle ja esimieskin tämän kuuli. Palkatontakin pidin päivän vedoten vaikeaan tilanteeseen perhepiirissä.

Tosin, nihkeää suhtautumista ja asiatonta räpätystä on ollut aikaisemminkin esimiehen taholta, mutta pitkään oli rauhallinen jakso ennen tätä tiimimatkaa.

neppi: Sain tänään vielä huonoja uutisiakin. Minut pyydettiin taannoin työhaastatteluun erääseen paikkaan, jossa oli entisiä työtovereitani ja pyyntö tuli siis vähän yllätyksenä. Kävin haastiksessa ja toivo kerkesi jo viritä, että josko tässä olisi ulospääsy pattitilanteesta. Kunnes tuli nyt sähköposti perään, että eivät pystykään palkkaamaan minua (mitä lie firman sisäisiä syitä). Huoh.

Ruoka ei maistu eikä mikään nappaa tällä hetkellä. Lisäsaikun hakeminen on riskipeliä, sillä sitten tulisi joku pääkoppadiagnoosi ja se ei kovin hyväksi tässä tilanteessa, kun nykyinen työpaikka olisi pakko pitää, kunnes parempi löytyy.

Tokihan nuo lemmikit tuovat elämään iloa ja valoa sekä miesystävä, mutta sitten on näitä lannistumisen hetkiä, jolloin kaikki tuntuu turhalta ja merkityksettömältä. Kai minä sitten olen jonkinasteisen työpaikkakiusaamisen kohteena ollut jo pidemmän aikaa, välissä vain oli rauhallisempi jakso. Stressioireina on pitkään, pitkään ollut alkuviikosta ilmenevää yöheräilyä (tähän on unilääkkeet käytössä), selittämättömiä vatsavaivoja ja ummetusta työaamuina, kestoväsymystä, alavireisyyttä ja vielä alati leviävä ihottuma, joka puhkesi vuosi sitten.

iitu: Ei se varmaan kehdannut, välttelin törmäämästä kahden kesken koko päivänä. Ja lääkärintodistuskin oli kuitenkin.

Muu tiimi oli keskustellut poissaollessani pomon törkeästä kohtelusta minua kohtaan ja paheksuivat sitä. Sain siis tukea ja ymmärrystä, kaikki ei siis ollut vain korvieni välissä vaan muutkin huomasivat äksyilyn. Myös tämä loman meistä muista erillään viettänyt porukka myönsi, että johtui juurikin pomon käytöksestä ja että eivät siedä häntä silmissään enää.

Osalla henkilöistä on ollut jo pidempään välit totaalisen rikki pomon suuntaan eikä pomo tervehdi heitä edes vapaa-ajallaan, jos sattuvat jossain törmäämään toisiinsa. Pomo kirjoittelee kuulemma myös törkyviestejä eräälle tiimiläisellemme, kun tämä joutuu toisinaan tarttumaan pomon hommiin (pomo jättää omat työnsä retuperälle ja muu tiimi sitten paikkailee niitä pomon viedessä kunnian).

Lähin kollegani oli kuulemma eilen itkenyt viikkopalaverin jälkeen, kun oli ollut henkisesti niin poikki tulehtuneeseen tilanteeseen. Miettii jopa alanvaihtoa ja katselee koko ajan muita työpaikkoja. Tänään sanoi minulle jäävänsä loppuviikoksi sairaslomalle - ymmärsin häntä harvinaisen hyvin.

Niin, ja kirsikkana kakun päällä tosiaan eräs toinen tiiminjäsenemme (perheellinen, keski-ikäinen mies, joka vasta tuli taloon kevättalvella ja hänestä kaavaillaan pomolle ilmeisesti seuraajaa jollain tasolla) koetti käpälöidä minua reissussa ensimmäisenä iltana ja sen jälkeen iski vihavaihteen silmään; haukkui tatuointini ja selitteli omia ennakkoluulojaan tatuoiduista ihmisistä. Kuulemma ei olisi koskaan palkannut minua taloon, jos olisi ollut päättämässä ja syy tähän on juurikin tatuointini. Vaikka ne eivät näy ulkopuolisille millään muotoa, sillä osa on selkäpuolella. Kesätoppi kun oli päällä, niin nyt ne näkyivät. Niitä sitten tuijotteli ja laukoi törkeyksiä.

Sama mies käski myös kasvamaan aikuiseksi erään keskustelun yhteydessä ja heitteli anaaliseksiin viittaavia vitsejä useampana iltana minulle. Musiikkimakuni koetti myös lytätä, vaikken halunnut keskustella koko aiheesta. Ensin klähmitään ja sitten hyökätään. Tänään toivotti aamulla huomenet, katselin seinille ja kuljin ohitse. Vitutti. Rankasti.

Tämän miehen edesottamukset ovat nyt myös lopputiimin tiedossa ja tyypin osakkeet kuulemma romahtivat muiden silmissä tuon reissun myötä.

Voi jeesus, mikä soppa. Koita tässä nyt keskittyä ihan vain työntekoon. Taidan ottaa uninapin, jotta en pyöri koko yötä hereillä...

Minne taholle tuosta käpälöinnistä kannattaa ilmoittaa? Työterveys tuntuisi itselle turvallisimmalle vaihtoehdolle, sillä pomo on mikä on ja luottamusmies hieman epäluotettava.

Ja onko se sitten este asian eteenpäin viemiselle, etten heti käpälöitäessä rääkäissyt näpit irti vaan jäädyin tyrmistyksestä paikoilleni. Minulla on aiemmassa elämässä taustalla seksuaalista väkivaltaa, joten se selittää reaktioni.

No niin, viikko päättyi sitten siihen, että tiimimme uusin tulokas irtisanoutui kuukauden koeajan jälkeen. Esimies lähetti koko firmalle selittelevän meilin, jossa vakuutteli tyypin irtisanoutuneen henkilökohtaisista syistä eikä firman ilmapiirissä ainakaan ole mitään vikaa. Päinvastoin.

Tämä selittely sitten käynnisti spekulaatiot ja pomo ramppasi tiimitilassa avautumassa, kuinka häntä aletaan nyt kyseenalaistaa huonona johtajana, kun kaikki irtisanoutumiset viime vuosina ovat sattuneet hänen tiimiinsä. Ei näe malkaa silmässään selkeästi.

Itse varasin ajan työterveyshoitajalle, jotta pääsen kertomaan oman kantani kohteluuni tiimimatkalla sekä siitä toisen henkilön tekemästä käpälöinnistä. Saa nähdä, mitä siitä seuraa sitten, mutta en voi enää olla hiljaa asiasta.

Tämä käpälöinyt ihminen ei kuulemma muista mitään kähmintää tapahtuneen (yllätys...), kun kollegani kävi tätä jututtamassa tapauksen tiimoilta. Kähmijä kun oli ihmetellyt, että onkos "syntipukki" jostain suuttunut hänelle, kun käytökseni on ollut kovin välttelevää reissun jälkeen.

Nyt sitten lauantaipäivä, ja edelleen mieli velloo kaikessa kurassa, mitä on viikon sisälle mahtunut. Töiden jälkeen olin viikolla henkisesti aivan kuolemanväsynyt. Esimies ei ota kontaktia kuin aivan pakollisissa työhönliittyvissä asioissa ja jos esitän työhön liittyviä kysymyksiä, ei vastaa mitään. Hieno fiilis...

Pahoittelut, kun on vastaus viipynyt. Ollut takki niin tyhjä, ettei meinaa jaksaa tekstiä suoltaa :/ Kävin työterveyshoitajalla tosiaan avautumassa esimiehen käytöksestä sekä työkaverin käpälöinnistä.

Käpälöinnin suhteen hoitaja sanoi suoraan, että kyllä, tuo käytös täyttää seksuaalisen häirinnän kriteerit. Ja että jos vielä toistuu, niin minun pitää välittömästi ilmaista, että tuo ei ole hyväksyttävää tai asia viedään eteenpäin. Tokihan se aiemmin mainitsemani kollega jo kävi kertaalleen tuosta käpälöinnistä tekijälle sanomassakin ja tämä kiisti muistavansa moista tapahtuneen. Itse en usko, että tekijä enää uudelleen erehtyy kähmimään. Ja jos niin käykin, niin ehken enää jäädy typerryksestä samalla tavoin kuin nyt reissussa kävi. Työajalla tuskin kähmii ja firman vapaa-ajan tapahtumiin en jatkossa osallistu vaikka kirveellä uhattaisiin.

Esimiehen käytökselle oli vaihtoehtona se, että työterveyspsykologi sekä -lääkäri tulisivat juttelemaan töihin pomon ja minun kanssa, että missä esimiehellä oikein hiertää. Mutta kerroin hoitajalle, että esimies osaa olla todella kaksinaamainen, joten ei välttämättä tunnusta mitään olevan taustalla. Ja oma oloni saattaa työpaikalla vaikeutua entisestään, jos alkaa tuota asian esille nostamistakin kostamaan minulle jatkossa.

Tällä erää päädyimme siihen, että aletaan kohottaa minun jaksamistani ja itsetuntoani psykologinkäynneillä. Että esimiehen heittämä loka menisi jatkossa paremmin ohi korvien eikä seuraisi näin kamalia ahdistuskausia. Kun jos se toinen ihminen on läpeensä mätä, niin milläs sitä lähdet muuttamaan, mutta jos edes omaa suhtautumistaan saisi muutettua... Saa nähdä, aika papanoiksi on itsetunto ja käsitys omasta itsestä jo jauhettu.

Viikolla ahdisti joka jumalan päivä ja kahvitunniltakin tuli liuettua sukkelaan esimiehen ilmestyttyä paikalle naama norsunvtulla. Työteho edelleen olematon ja vapaa-ajalla asiat pyörivät mielessä alituiseen. Toisinaan tuntuu yhdeltä hiton umpikujalta koko elämä. Ei kai ne asiat kokonaisuutena niin pielessä ole, mutta yksi veemäinen akka onnistuu näemmä aika kovin elämän latistamaan. Kun tämä kuitenkin jo ollut ennen reissuakin ilmassa eikä ihan tuore juttu se epäasiallinen käytös.

En minä tiedä, mitä muut sennut tekisivät?

On tuosta seksuaalisesta väkivallasta tullut vuosien varrella käytyä jos jonkinlaisen tahon luona juttelemassa ja lähipiirini tietää myös siitä miesystävä mukaanlukien. Taustalla oli siis väkivaltainen usean vuoden jatkunut parisuhde parikymppisenä, joka jätti pahat arvet. Minulla tuntuu olevan sellainen reagoimistapa uhkaaviin tilanteisiin, että jäädyn täysin enkä usko sen tapahtuvan minulle. Jälkikäteen tulee sitten tilanteen uhkaavuudesta riippuen järkytys tai jopa paniikkikohtaus, kun uhka on ohi.

Työ tuntuu olevan tällä hetkellä suurin ongelma, muuten pitäisi olla kohtuu mallillaan elon. Yleinen alavire on kyllä vaivannut pitkään, pitkään ja kova väsymys töiden jälkeen. Mutta ne selittynevät juurikin tuolla työtilanteella.

Kilpirauhaset ja hemoglobiinit esim. kondiksessa; ehkäisynä cerazette, joka tosin voi osaltaan vähän latistaa mieltä, mutta sillä nyt joudutaan menemään, sillä yhdistelmiä en saa syödä. Omegat käytössä ja alkon käyttö kovin kohtuullista, osittain juurikin siksi, jotta aivokemiat eivät kärsisi enää yhtään enempää. Koira pakottaa ulkoilemaan päivittäin, joten raitista ilmaakin saa. Eli ainakaan nämä tekijät eivät oloa huononna..