Kuten teksteistä voi huomata, todellisuus ja kuviteltu tapahtuma eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. 

Halu saada oma versionsa muiden kuultavaksi käy liian voimakkaaksi. Ihminen itse tiedostaa miten tilanne on todellisuudessa mennyt, mutta tämä tapahtumakulku ei sovi hänen itsetunnolleen. 

Heikosta itsetunnosta kärsivä ihminen haluaa saada hyväksyntää ja huomiota, vaikka puhtaiden valheiden perusteella. Marttyyri nousee pinnalle aina, kun elämässä törmää tilanteeseen joka kolauttaa itsetuntoa.                                            Se voi olla työpaikkalla tapahtuva kahvihetki, jossa joku toinen ihminen saa positiivisen huomion tai pelkkä kaupassa käynti, missä palvelu ei hänen mielestään ole tarpeeksi hyvää. 

Ylikorostettu itsetunto yrittää paikata pinnan alla olevaa huonoa itsetuntoa. Kun sisäinen maailma on kaaoksessa, ulkoisesti yritetään näyttää, että kaikki on hyvin. Tähän voi liittyä oman henkisten ja fyysisten piirteiden korostaminen. 

Hallinta ja sen menettäminen. 

Monesti persoona haluaa hallita läheisiään. Tähän keinoina käytetään naisten kohdalla yleensä henkistä väkivaltaa. Miehet turvautuvat hallinan himossaan fyysiseen ja/tai henkiseen väkivaltaan. 

Henkistä väkivaltaa soveltava ihminen puhuu alentuvasti, haukkuu, mököttää, uhriutuu tai saa tyhjästä nousevia raivokohtauksia. Hän haluaa hallita tilannetta. Kohtaukset ovat kuin suoraan uhmaikäisella lapsella. 

Jos palataan kirjoituksiin, voidaan todeta että henkilöllä on usein vaikeuksia tulla toimeen muiden kanssa. Hän kokee että häntä ei arvosteta ja tulkitsee tavalliset keskustelut moitteena, haukkumisena, kiusaamisena tai suoranaisena vainoamisena. 

Todellisuus voi olla täysin muuta. 

On hankalaa jos lähipiirissä on ihminen joka saattaa loukkaantua jo pelkästä tervehdyksestä. Mikään mitä muut sanovat tai tekevät ole koskaan oikein. Jokaisesta lauseesta voidaan etsiä piilomerkityksiä ja sisäisessä epävarmuudessa ne vääristyvät radikaalisti. Mikä johtaa kierteeseen. 

Kaipaako ihminen sääliä?

Ei. Tätä persoona ei kaipaa. Sääli kelpaa silloin kun kyse on tarkoin harkitusta tilanteesta jossa säälistä on jotain hyötyä. Mutta sääli itsessään ei saa huonosta itsetunnosta tai vaikeasta persoonallisuudesta kärsivää ihmistä saavuttamaan sitä mitä haluaa. 

Tämän kaltainen ihminen haluaa hajoittaa ja hallita. Hän ei koe että millään muulla tavalla saisi ihmissuhteistaan otetta. 

Onko hän tyhmä?

Ei. Narisistinen ihminen on erittäin oppivainen ja harkitseva. Hän tutkii ja tietää muiden ihmisten vahvuudet ja heikkoudet. Näitä hän käyttää hajoita ja hallitse elämänkatsomuksessaan.

Hän on kuin ajokoira joka on saanut vainun eikä lopeta senkään jälkeen kun on jäänyt kiinni. 

Miten toimia tällaisen ihmisen kanssa?

Yleensä tähän auttaa täysin huomiotta jättäminen. Huomio, oli se positiivista tai negatiivista on kuitenkin huomiota. Täysin huomiotta jättäminen satuttaa enemmän. 

Poikkeuksia on. 

Omalla kohdallani olen huomannut sen, että piiloutuminen ja huomiotta jättäminen antaa narsistille ylemmyyden tunteen. Hän saa mielihyvää siitä, kun huomaan miten toinen ihminen joutuu rajoittamaan elämäänsä. Tämä taas antaa tunteen että näin pystyy toimimaan vastaisuudessa. Tämäkin on väärin ja tukee persoonallisuushäiriöstä kärsivän ihmisen vääristynyttä logiikkaa. 

Tämä blogi oli sellainen sarjassamme sosiaalipornoa lähinnä. Angstinen tyttö avautumassa milloin kenestäkin sukulaisestaan isotädistä ja siskostaan lähtien varsin rumilla sanankäänteillä. Ei sellainen lifestyle-blogi todellakaan. Jos rääpii päätänsä tuttavistansa nettiin, ei liene voi odottaa kovin kaunista palautettakaan. Ihmettelen syvästi, miksi kertoa elämänsä kipupisteistä avoimesti ja sitten raivostua, kun joku muukin näkee nämä henkilökohtaiset oksennukset. On tainnut olla ikäviä seurauksia oikeassa elämässä, jos tuollainen reaktio seuraa kirjoittelua.

Te, jotka pidätte blogia lähinnä henkilökohtaisena päiväkirjana, kuten joku tuolla ylempänä mainitsi tehneensä, miksi se henkilökohtainen sepustus sitten täytyy tunkea julkiseen levitykseen? Eikö ole riski, että joku jostain tunnistaa jossain vaiheessa? Kyllä minä tiedän jo muutenkin olevani tyhmä, ruma, sosiaalipornonnälkäinen, sairas ja vailla omaa elämää ja keksi tähän luonteva jatkumo, jos se helpottaa oloasi :D

Jos olisin kirjoittanut foorumille toisinpäin asiasta eli olisin närkästynyt bloginpitäjä, jolla on pinna palanut, koska joku kehtaa lukea blogiani, olisin saanut kuulla kuinka minun pitää kestää kyllä ihmisten rumakin kommentointi ja mitäs läksin.

Te, jotka pidätte blogia lähinnä henkilökohtaisena päiväkirjana, kuten joku tuolla ylempänä mainitsi tehneensä, miksi se henkilökohtainen sepustus sitten täytyy tunkea julkiseen levitykseen? Eikö ole riski, että joku jostain tunnistaa jossain vaiheessa?

Valitettavasti ihmisten tunnistaminen nettikirjoitusten perusteella ei toisinaan ole kovinkaan vaikeata. Tarpeeksi kun avautuu henkilökohtaisuuksista nettiin ja liikkuu samoissa pienissä piireissä, tulee aina toisinaan vastaan joku, joka tajuaa kenestä on kyse.

Minun tunnistamisellani tässä ketjussa taasen ei ole suurtakaan merkitystä, sillä en avaudu tänne iästäni, perhetaustastani, työstäni, sukulaisteni ongelmista, parisuhdeprobleemistani, lemmikeistäni yms. Se on jännä juttu, kuinka avoimesti toiset kertoilevat elämänsä pienetkin yksityiskohdat vailla mitään suodatinta. Joku päivä tulee vastaan se ei niin hyvissä aikeissa oleva tyyppi, joka sitten aiheuttaa ongelmia. Ja sitten itketään, että pidä huoli omista asioistasi. Loogista, eikö. Joku vastuu luulisi olevan siinäkin, mitä näppikseltänsä suoltaa itse maailmalle.

Mennäkseni tuohon päiväkirja-asiaan vielä; minun nuoruudessani päiväkirja oli yksityinen lukittava kapine.Miksi näistä ei sitten saisi olla kiinnostunut? Jos ihminen haluaa jakaa vapaaehtoisesti elämänsä nettiin, niin se on oma valinta ja seurauksia voi tulla juurikin ikävien kommenttien myötä. Luenhan minä Seiskaakin ynnä muuta roskaa, jalka paketissa kipulääkityksessä pää pökkyrällä ei paljoa dostojevskejä ja nobelteoksia huvita selailla. Ilmeisesti en ole yksin tämän kanssa, sillä joku tuolla toisessa ketjussa kyselikin törkyblogien perään ihan ajantappomielessä myöskin.

Tämähän on periaatteessa samaa asiaa kuin jos laittaisin vaikkapa FB-seinäni julkiseksi ja tilittäisin sinne kaikenmaailman suhdekiemurani, haukkuisin koulukaverini sekä naapurini ja sitten parkuisin isoon ääneen, miksi ihmiset katsovat minua pahasti.

Miten tähän sitä paitsi on kytköksissä se, että en halua lähteä omaa elämääni jakamaan kaikelle kansalle via internet. Eihän minun tarvitse olla seiskatyrkkyjulkkiskaan lukeakseni Seiskaa. Tokkopa tarvitsee olla omaa blogia, jotta voi selailla muiden tekstejä.

"Nyyh, kyllä taas sellainen valitusvirsi turhaakin turhemmasta aiheesta."

Vai niin, eiköhän maailmaan mahdu keskustelua joka lähtöön. Mistä tulikin mieleen, että en edelleenkään ole saanut yhtäkään vastausta siihen, miksi on tarve kertoa syvimmät tuntonsa koko maailmalle? Onko se sitä, ettei ole ketään kenelle puhua ja ketään, joka kuuntelisi?

Kiitos. Olet ihana ihminen <3 Toivottavasti et lopeta lukemista vielä tulevina vuosina. Saattaa tästä muotoutua jopa HÄÄblogi :) Tosin jo vähän liian myöhäistä ;)

Jotkin ihmiset siirtyvät eteenpäin, jotkin jäävät kierimään menneeseen. Muistelemaan mennyttä aikaa ja elämään kohokohtia mielessään.

illi ja exämyös: Jaa kun kerran useampi takertui tuohon, että tiedän exäni menneen naimisiin (kuulemma) exänsä kanssa...

Enpä minä ole eron jälkeen pidellyt mitään yhteyksiä exääni ja ihan olen kyselemättä kuullut, mitä nykymeininkiin tulee. Tämä siksi, että meillä oli hetken aikaa yhteinen tuttava, joka juorusi asioita eteenpäin ilman, että tarvitsi udella itse mitään. Ei kerennyt kissaa sanoa, kun tyyppi lateli viimeisimmät tapahtumat. Minunkin asiani levisivät kyllä eteenpäin ihan yhtä lailla. Ei ole tuttava enää, katkaisin itse välit tämän lörpöttelyn takia.

huokaus: Kyllä, ihan takuulla exäni ajatteli omaa exäänsä meidän parisuhteemme aikana - sen verran katkeria ja laskelmoituja kostotoimenpiteitä se suoritti omaa exäänsä, siis nykyistä vaimoaan, kohtaan vuosien varrella. Kaihersi mielessä sitä näet se petetyksi tuleminen heidän suhteensa aikana. Ei suoranainen helmi ollut mieheksi, joten pitäkööt toisensa :) Nämä kostopuuhat mukaanlukien minua varsinkin huvitti, kun kuulin avioaikeistansa myöhemmin. Miettikää nyt oikeasti, mitä saippuaoopperaa :D Petetään, jätetään, mukana muutama kolmas pyörä ja ympäri käydään yhteen tullaan sekä piiri pieni pyörii. Kuka tarvii tosi-tv:tä, kun tuttavapiirissä draamaillaan.

Hyvänen aika, mistä ihmeestä aina meistä existä saadaan leivottua mukamas katkeria? Eikös tämä ole keskustelupalsta, jossa voi kertoilla omia kokemuksiaan laidasta laitaan.

Kuuntelin neljä päivää esimieheni vittuilua, tiuskimista ja mielenosoitusta. Välillä silkkaa mykkäkoulua ja minun ignooraamista. Koetin sivuuttaa tylyt tölväisyt ja olla muiden tiimiläisten suuntaan sosiaalinen, mutta kyllä saamani kohtelu nakersi pahasti takaraivossa. Muille tämä esimies esitti mukavaa, mutta minulle oli naama myrskynmerkkinä. Kun vain tietäisin, mitä tein väärin.

Tiimimme jakautui reissussa kahtia (n. 10 henkeä) ja näitä poissa olevia, omissa oloissaan viihtyneitä tiimiläisiä esimies arvosteli kovin sanoin meille muille. Ei järin ammattimaista käytöstä. Kun sitten nämä puuttuvat henkilöt ilmestyivät paikalle, oltiin niin maireaa hymy huulessa. Suorastaan oksetti seurata sitä kaksinaamaisuutta.

Firmahistoriaa minulla takana useampi vuosi, ikää kolmenkympin tienoilla. Esimieheni on reilut viisikymppinen nainen. Jos nyt näillä tiedoilla merkitystä on.

Miten hitossa psyykkaan itseni jaksamaan tuon paskamyrskyn jälkeen?

Ei ollut työmatka vaan eräänlainen palkintomatka. Rentoutumismielessä ja vahvistamaan tiimihenkeä.

Tässä kun on sellaiseksi mennyt meno vuosien varrella, etten uskalla enää jutella esimiehelle kuin pakolliset asiat, joten kynnys kysyä suoraan missä mättää, on aika iso. Tätä vähättelyä ja minun kyseenalaistamistani on ollut koko työsuhteeni ajan. Tyhjästä tulevia haukkumapuhutteluja jne.

Silloin, kun olen yrittänyt työtehtävien ulkopuolella esim small talkia tai mitä nyt ihmiset toisilleen juttelevat kevyesti, on vastauksena joko hiljaisuus ja mulkaisu tai sitten lakoninen "jaa". Jossain vaiheessa lakkaa yrittämästä. Muiden tiimiläisten kanssa kommunikointi sujuu ja jopa entisen työpaikan kollegat pitelevät minuun edelleen vapaaehtoisesti yhteyttä. Mutta tämä yksi ihminen - ei vaan meinaa asialliset välit onnistua millään. Kavereitahan en ole työpaikalla etsimässä, mutta turhaa räksytystäkään minun ei tarvitse kuunnella.

Ai sekö oikeuttaa suoranaiseen kiusaamiseen, jos ei ole porukan viihdyttäjä? Mielenkiintoista. Ja en varmaankaan kyllä keskustele mitään kovinkaan korkealentoista, sillä minulla ja muulla tiimillä on melkoisen vähän yhteisiä mielenkiinnon kohteita privaattielämässä. Ja elämäntilannekin erilainen kuin muilla. Silti olisin odottanut ihmismäistä kohtelua.

Esimiehen esimies on sitten suoraan firman toimari, joka on myös haasteellinen ihminen. Pattitilanne siis.

Taustaa vielä sen verran, että meidän firmassa on jo vuosi sitten ratkottu tulehtunutta ilmapiiriä ulkoisen konsultin voimin. Ei tämä kaikki minun ympärillä pyöri. Nyt vain sain sitten oman osani taas vaihteeksi ja ranteet auki -fiiliksen. Jälleen kerran.

Muita työpaikkoja on katseltu ja haettu, mutta aina jäänyt toiselle sijalle hakuprosessissa. Viime metreille, mutta ei sitten riitä kuitenkaan. Meillä on asiantuntijatyö kyseessä siis ja aina löytyy se vielä pätevämpi hakija. Yleinen taloustilannekin kun on Suomessa nyt mikä on, niin se paikan vaihto ei käy kädenkäänteessä.

Toinen päivä oli palkallinen, toinen omaan piikkiin liukumista tai palkattomana. Loput olivatkin sitten viikonloppupäiviä eli vapaata muutenkin. Taidan kallistua ottamaan palkattomana, sillä ei sattuneesta syystä nyt kiinnosta huhkia jo nyt miinuksella olevia liukumia takaisin yhtään enempää kuin on pakko.

Pari vuotta sitten olin liki samalla porukalla myös palkintomatkalla ja nyt täytyy todeta, että ei enää ikinä... Varsinainen työnantajan lahja työntekijöille - hermoromahdus lähellä :P

Nyt lähden työterveyteen avautumaan lääkärille. Katsotaan, mitä siitä seuraa. Palannen myöhemmin takaisin.

Käväisin lääkärissä, mutta ei ollut aikoja vapaana varsinaiselle työterveyslääkärille, joten menin sitten yleislääkärin vastaanotolle. Oli niin sekavat tunnelmat, että en kyennyt menemään töihin aamulla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oli tosin fyysistäkin syytä - vatsavaivat, jotka olivat alkaneet jo edellisenä iltana ja jatkuneet tauotta.

Normaalisti en olisi noin pienistä mennyt lääkäriin, mutta sain nyt vatsavaivoihin (stressivatsa muutenkin minulla, joten oli kipu odotettavissa moisen henkisen @!#$ jälkeen) viitaten parin päivän sairasloman, jonka aikana saan toivottavasti kasattua itseäni välttävään kuntoon. Aivotyötä on paha tehdä, jos kaaos vallitsee korvien välissä. Noh, sainpahan samalla vinkkejä tuon stressivatsan rauhoittamiseen.

Lääkäri oli ymmärtäväinen ja sanoi, että tuolla vatsadiagnoosilla vältetään äkillisen stressioireyhtymän diagnoosi, josta voisi minulle jo muutenkin työpaikan tulehtuneessa ilmapiirissä olla vain harmia - samoin kuin pidemmästä sairaslomasta. Mistä olen aivan samaa mieltä. Sehän tässä vielä puuttuisi, että esimies alkaisi vielä korvien välistäkin kettuilemaan. Uusi ase, jota hyödyntää v*ttuilussa.

Tätä se huono johtaminen aiheuttaa - pahoinvointia, sairaslomia, lisäkustannuksia. Harvinaisen totta. Tätä painajaista on itsellä takana vasta joitakin vuosia, mutta nyt jo alkaa kuppi mennä nurin lopullisesti.

Piu: Emme olleet Italiassa.

: Voiko tuosta ottaa todella yhteyttä luottamusmieheen? Työsuojeluvaltuutettuna meillä on pomon kaveri, joten ei parane mennä sillekään taholle avautumaan :/ Ikävä tilanne, kun normaalit keinot eivät tässä jutussa päde eli esimiehen esimieheen yhteydenotto (se konstikas toimari) tai työsuojeluvaltuutettu.

Stressivatsasta lyhyesti: Lääkäri neuvoi luonnollisestikin välttämään ärsystä aiheuttavia ruoka-aineita (yksilökohtaisiahan nämä, omalta kohdalta olinkin jo aika hyvin kartalla ennestään, että mitä tulee välttää tai edes vähentää).

Ja sitten neuvoi joitakin ilman reseptiä saatavia troppeja. Laxogasin olin omalta osaltani todennut jo toimimattomaksi, vaikka apteekissa sitä koettivat tuputtaa aikanaan. Aiheutti vain röyhtäilyä, mutta ilma pysyi suolistossa tiukasti.

Movicol/Colonsoft, Cuplaton, Nugasin. Ja sitten oli vielä joku P:lla alkava -rion -päätteinen lääke, mutta en saa selvää lääkärin käsialasta :P Kirjoitti näet muistilapulle noita aineita.

Metris: Enpä usko, että kannattaa miettiä petturiksi leimautumista. Vetoaa vaan muihin menoihin, jotka - voi harmin paikka! - ajoittuvat juuri samaan aikaan. Minäkin olen yleensä skipannut pikkujoulut yms hohtokeilaukset ja muut "kivat" asiat sillä, että muuta menoa. Elukat ja teini ovat aivan riittävä syy jäädä rentoutumaan kotisohvalle :)

Piikittelevä ilmapiiri myöskin meillä, niin eipä halua vapaa-aikaansa pilata katselemalla veemäisiä ihmisiä. Kännitkin voin halutessani riipaista milloin vain viikonloppuna (huom! mukavassa seurassa rentoutuen), joten edes sen vuoksi en tarvitse mihinkään pikkujouluja tms takuuvarmoja kärhämöintejä. Tiimimatkaakin harkitsin tarkkaan ennen lähtöä, mutta kiinnostava matkakohde vei voiton. Huonoin seurauksin.

Ymmärrän myös täysin ne teidän tiimimatkan jälkeiset irtisanoutumiset. Itselläkin oli aivan kielenpäällä, että paukaisenko esimiehelle, että tämä oli nyt sitten tässä, etsipä uusi työntekijä. Mutta koska asuntolaina ja laskut maksettavana, niin jospa katselisi ensin uuden työpaikan ja sitten avaisi sanaisen arkkunsa. Meillähän on tiimissä ollut muutenkin suuri vaihtuvuus. Kymmenkunta henkeä, ja neljä tyyppiä on lähtenyt kahden vuoden sisällä pois oma-ehtoisesti. Sekin kertoo jotain.

Jospa ne reissulla porukasta erkaantuneet eivät juuri halunneet olla tämän ääliöpomon läheisyydessä yhtään enempää kuin oli pakko??

<--- Hyvin mahdollista. Kukapa myrkynkeittäjän läheisyydessä jaksaisi. Nähtiin tämä toinen erkaantunut porukka viimeisenä päivänä vähän ennen lentokentälle lähtöä kaupungilla, ja samantien, kun pomo avasi suunsa kettuillakseen näille jotakin edeltäneistä päivistä, nosti tämä porukka kytkintä välittömästi ja näimme heidät seuraavan kerran lentokoneeseen jonottaessamme.

neppi: Olen miesvaltaisella alalla, mutta esimiehemme on tosiaan keski-ikäinen nainen, joka ei ole ollut muissa firmoissa koskaan töissä. Takana on 30 vuoden historia saman firman leivissä ja esimieheksi päätyi vasten tahtoaan kuulemma. Sen kyllä näkeekin. Pitää parhaita kavereita työpaikalla ja hyljeksii toisia. Muista tiimeistäkään ei ole sillä hyvää sanottavaa, aina löytyy jotain arvosteltavaa ja moitittavaa. Helkkari, keskittyisi töihinsä (jotka ovatkin sitten retuperällä) ja jättäisi sosiaaliset hiekkalaatikkoleikit vähemmälle.

Itse olen nuoremmasta päästä firmassamme, jonka ikähaitari on kovin keski-ikäisvoittoinen. Ja koska olen perheetön ja lapseton, ei yhdistäviä asioita paljoa ole, joista kahvitunneilla jaaritella. Yleisellä tasolla toki osaan keskustella small talkia. Mutta ehkä minua sitten katsotaan tuon erilaisen tilanteenkin vuoksi hieman alaviistoon.

Heh. Esimies muuten päätti reissun aikana arvostella parisuhdettanikin, vaikken juurikaan tilitä seurusteluasioitani työporukalle. Tietävät kuitenkin minun seurustelleen puolisentoista vuotta saman miehen kanssa, mutta emme asu yhdessä. Esimies tiesi kailottaa isossa porukassa, kuinka meidän suhteemme ei ole vielä millään tasolla vakavalla pohjalla. En nyt kyllä keksi, miten parisuhteeni vakavuusaste kuuluu yleensäkään pomolleni ja mikä hän on puuttumaan elämääni, mutta kaipa se sai jotain tyydytystä päästyään jälleen kerran vähättelemään elämääni.

Yhtä vähättelyähän se käytös oli muutenkin. Esimies kun on niiiiiiin paljon nähnyt ja kokenut jo, niin tokihan piti alituiseen arvostella meitä muita, jotka halusimme leikkiä turistia ja käydä nähtävyyksissä, kun kerran ulkomaille asti olimme lähteneet. Kaikki oli kuulemma jo nähty ja mikään ei ollut tehnyt häneen ainakaan vaikutusta. Että turhaan menette minnekään, mennään sen sijaan lähikuppilaan oluelle.

Minulle kettuili eräässä katukahvilassa, kun taivastelin viiden euron cocista kalliiksi, kuinka se taitaakin olla hienoin paikka se katukuppila, jossa olen koskaan päässyt käymään, kun kerran hintataso on noin ihmetyksen aihe. Joo, enhän minä tokikaan ole paljoa maailmalle päässyt matkailemaan, mutta joku roti käyttäytymiseen. Ihan tynnyrissä en minäkään ole kasvanut. Mutta sellaisen vaikutelman esimies halusi minusta tehdä, sillä aina kun ihastelin jotain erilasita asiaa ääneen, oli pomo heti kuittailemassa, että sellaista se kuule täällä maailmalla on tai kuinka se ja se on myös aivan normaalia. Lopulta en halunnut enää juurikaan ääneen puhua, sillä aina tuli esimiehen suusta joku lannistava kommentti. Muille keskusteli normaalisti takaisin, mutta minulle puhuttiin kuin vähäjärkiselle

Viittasin tuolla kotisohvalle jäämisellä nimimerkki Metriksen tekstiin, jossa hän kertoi teinistään ja eläimistään. En näe mitään syytä provoilla vakavalla asialla. Tälläkin hetkellä on kroppa aivan jumissa ja pelko persiissä odotellessa huomista töihinpaluuta.

Minulla on kyllä ollut perhepiirissä harmia pitkin kesää ja lopulta paljastukin läheisen ihmisen vakava sairastuminen taustalta. Tästä olin kyllä puhunut töissä kahvitauolla parille kollegalle ja esimieskin tämän kuuli. Palkatontakin pidin päivän vedoten vaikeaan tilanteeseen perhepiirissä.

Tosin, nihkeää suhtautumista ja asiatonta räpätystä on ollut aikaisemminkin esimiehen taholta, mutta pitkään oli rauhallinen jakso ennen tätä tiimimatkaa.

neppi: Sain tänään vielä huonoja uutisiakin. Minut pyydettiin taannoin työhaastatteluun erääseen paikkaan, jossa oli entisiä työtovereitani ja pyyntö tuli siis vähän yllätyksenä. Kävin haastiksessa ja toivo kerkesi jo viritä, että josko tässä olisi ulospääsy pattitilanteesta. Kunnes tuli nyt sähköposti perään, että eivät pystykään palkkaamaan minua (mitä lie firman sisäisiä syitä). Huoh.

Ruoka ei maistu eikä mikään nappaa tällä hetkellä. Lisäsaikun hakeminen on riskipeliä, sillä sitten tulisi joku pääkoppadiagnoosi ja se ei kovin hyväksi tässä tilanteessa, kun nykyinen työpaikka olisi pakko pitää, kunnes parempi löytyy.

Tokihan nuo lemmikit tuovat elämään iloa ja valoa sekä miesystävä, mutta sitten on näitä lannistumisen hetkiä, jolloin kaikki tuntuu turhalta ja merkityksettömältä. Kai minä sitten olen jonkinasteisen työpaikkakiusaamisen kohteena ollut jo pidemmän aikaa, välissä vain oli rauhallisempi jakso. Stressioireina on pitkään, pitkään ollut alkuviikosta ilmenevää yöheräilyä (tähän on unilääkkeet käytössä), selittämättömiä vatsavaivoja ja ummetusta työaamuina, kestoväsymystä, alavireisyyttä ja vielä alati leviävä ihottuma, joka puhkesi vuosi sitten.

iitu: Ei se varmaan kehdannut, välttelin törmäämästä kahden kesken koko päivänä. Ja lääkärintodistuskin oli kuitenkin.

Muu tiimi oli keskustellut poissaollessani pomon törkeästä kohtelusta minua kohtaan ja paheksuivat sitä. Sain siis tukea ja ymmärrystä, kaikki ei siis ollut vain korvieni välissä vaan muutkin huomasivat äksyilyn. Myös tämä loman meistä muista erillään viettänyt porukka myönsi, että johtui juurikin pomon käytöksestä ja että eivät siedä häntä silmissään enää.

Osalla henkilöistä on ollut jo pidempään välit totaalisen rikki pomon suuntaan eikä pomo tervehdi heitä edes vapaa-ajallaan, jos sattuvat jossain törmäämään toisiinsa. Pomo kirjoittelee kuulemma myös törkyviestejä eräälle tiimiläisellemme, kun tämä joutuu toisinaan tarttumaan pomon hommiin (pomo jättää omat työnsä retuperälle ja muu tiimi sitten paikkailee niitä pomon viedessä kunnian).

Lähin kollegani oli kuulemma eilen itkenyt viikkopalaverin jälkeen, kun oli ollut henkisesti niin poikki tulehtuneeseen tilanteeseen. Miettii jopa alanvaihtoa ja katselee koko ajan muita työpaikkoja. Tänään sanoi minulle jäävänsä loppuviikoksi sairaslomalle - ymmärsin häntä harvinaisen hyvin.

Niin, ja kirsikkana kakun päällä tosiaan eräs toinen tiiminjäsenemme (perheellinen, keski-ikäinen mies, joka vasta tuli taloon kevättalvella ja hänestä kaavaillaan pomolle ilmeisesti seuraajaa jollain tasolla) koetti käpälöidä minua reissussa ensimmäisenä iltana ja sen jälkeen iski vihavaihteen silmään; haukkui tatuointini ja selitteli omia ennakkoluulojaan tatuoiduista ihmisistä. Kuulemma ei olisi koskaan palkannut minua taloon, jos olisi ollut päättämässä ja syy tähän on juurikin tatuointini. Vaikka ne eivät näy ulkopuolisille millään muotoa, sillä osa on selkäpuolella. Kesätoppi kun oli päällä, niin nyt ne näkyivät. Niitä sitten tuijotteli ja laukoi törkeyksiä.

Sama mies käski myös kasvamaan aikuiseksi erään keskustelun yhteydessä ja heitteli anaaliseksiin viittaavia vitsejä useampana iltana minulle. Musiikkimakuni koetti myös lytätä, vaikken halunnut keskustella koko aiheesta. Ensin klähmitään ja sitten hyökätään. Tänään toivotti aamulla huomenet, katselin seinille ja kuljin ohitse. Vitutti. Rankasti.

Tämän miehen edesottamukset ovat nyt myös lopputiimin tiedossa ja tyypin osakkeet kuulemma romahtivat muiden silmissä tuon reissun myötä.

Voi jeesus, mikä soppa. Koita tässä nyt keskittyä ihan vain työntekoon. Taidan ottaa uninapin, jotta en pyöri koko yötä hereillä...

Minne taholle tuosta käpälöinnistä kannattaa ilmoittaa? Työterveys tuntuisi itselle turvallisimmalle vaihtoehdolle, sillä pomo on mikä on ja luottamusmies hieman epäluotettava.

Ja onko se sitten este asian eteenpäin viemiselle, etten heti käpälöitäessä rääkäissyt näpit irti vaan jäädyin tyrmistyksestä paikoilleni. Minulla on aiemmassa elämässä taustalla seksuaalista väkivaltaa, joten se selittää reaktioni.

No niin, viikko päättyi sitten siihen, että tiimimme uusin tulokas irtisanoutui kuukauden koeajan jälkeen. Esimies lähetti koko firmalle selittelevän meilin, jossa vakuutteli tyypin irtisanoutuneen henkilökohtaisista syistä eikä firman ilmapiirissä ainakaan ole mitään vikaa. Päinvastoin.

Tämä selittely sitten käynnisti spekulaatiot ja pomo ramppasi tiimitilassa avautumassa, kuinka häntä aletaan nyt kyseenalaistaa huonona johtajana, kun kaikki irtisanoutumiset viime vuosina ovat sattuneet hänen tiimiinsä. Ei näe malkaa silmässään selkeästi.

Itse varasin ajan työterveyshoitajalle, jotta pääsen kertomaan oman kantani kohteluuni tiimimatkalla sekä siitä toisen henkilön tekemästä käpälöinnistä. Saa nähdä, mitä siitä seuraa sitten, mutta en voi enää olla hiljaa asiasta.

Tämä käpälöinyt ihminen ei kuulemma muista mitään kähmintää tapahtuneen (yllätys...), kun kollegani kävi tätä jututtamassa tapauksen tiimoilta. Kähmijä kun oli ihmetellyt, että onkos "syntipukki" jostain suuttunut hänelle, kun käytökseni on ollut kovin välttelevää reissun jälkeen.

Nyt sitten lauantaipäivä, ja edelleen mieli velloo kaikessa kurassa, mitä on viikon sisälle mahtunut. Töiden jälkeen olin viikolla henkisesti aivan kuolemanväsynyt. Esimies ei ota kontaktia kuin aivan pakollisissa työhönliittyvissä asioissa ja jos esitän työhön liittyviä kysymyksiä, ei vastaa mitään. Hieno fiilis...

Pahoittelut, kun on vastaus viipynyt. Ollut takki niin tyhjä, ettei meinaa jaksaa tekstiä suoltaa :/ Kävin työterveyshoitajalla tosiaan avautumassa esimiehen käytöksestä sekä työkaverin käpälöinnistä.

Käpälöinnin suhteen hoitaja sanoi suoraan, että kyllä, tuo käytös täyttää seksuaalisen häirinnän kriteerit. Ja että jos vielä toistuu, niin minun pitää välittömästi ilmaista, että tuo ei ole hyväksyttävää tai asia viedään eteenpäin. Tokihan se aiemmin mainitsemani kollega jo kävi kertaalleen tuosta käpälöinnistä tekijälle sanomassakin ja tämä kiisti muistavansa moista tapahtuneen. Itse en usko, että tekijä enää uudelleen erehtyy kähmimään. Ja jos niin käykin, niin ehken enää jäädy typerryksestä samalla tavoin kuin nyt reissussa kävi. Työajalla tuskin kähmii ja firman vapaa-ajan tapahtumiin en jatkossa osallistu vaikka kirveellä uhattaisiin.

Esimiehen käytökselle oli vaihtoehtona se, että työterveyspsykologi sekä -lääkäri tulisivat juttelemaan töihin pomon ja minun kanssa, että missä esimiehellä oikein hiertää. Mutta kerroin hoitajalle, että esimies osaa olla todella kaksinaamainen, joten ei välttämättä tunnusta mitään olevan taustalla. Ja oma oloni saattaa työpaikalla vaikeutua entisestään, jos alkaa tuota asian esille nostamistakin kostamaan minulle jatkossa.

Tällä erää päädyimme siihen, että aletaan kohottaa minun jaksamistani ja itsetuntoani psykologinkäynneillä. Että esimiehen heittämä loka menisi jatkossa paremmin ohi korvien eikä seuraisi näin kamalia ahdistuskausia. Kun jos se toinen ihminen on läpeensä mätä, niin milläs sitä lähdet muuttamaan, mutta jos edes omaa suhtautumistaan saisi muutettua... Saa nähdä, aika papanoiksi on itsetunto ja käsitys omasta itsestä jo jauhettu.

Viikolla ahdisti joka jumalan päivä ja kahvitunniltakin tuli liuettua sukkelaan esimiehen ilmestyttyä paikalle naama norsunvtulla. Työteho edelleen olematon ja vapaa-ajalla asiat pyörivät mielessä alituiseen. Toisinaan tuntuu yhdeltä hiton umpikujalta koko elämä. Ei kai ne asiat kokonaisuutena niin pielessä ole, mutta yksi veemäinen akka onnistuu näemmä aika kovin elämän latistamaan. Kun tämä kuitenkin jo ollut ennen reissuakin ilmassa eikä ihan tuore juttu se epäasiallinen käytös.

En minä tiedä, mitä muut sennut tekisivät?

On tuosta seksuaalisesta väkivallasta tullut vuosien varrella käytyä jos jonkinlaisen tahon luona juttelemassa ja lähipiirini tietää myös siitä miesystävä mukaanlukien. Taustalla oli siis väkivaltainen usean vuoden jatkunut parisuhde parikymppisenä, joka jätti pahat arvet. Minulla tuntuu olevan sellainen reagoimistapa uhkaaviin tilanteisiin, että jäädyn täysin enkä usko sen tapahtuvan minulle. Jälkikäteen tulee sitten tilanteen uhkaavuudesta riippuen järkytys tai jopa paniikkikohtaus, kun uhka on ohi.

Työ tuntuu olevan tällä hetkellä suurin ongelma, muuten pitäisi olla kohtuu mallillaan elon. Yleinen alavire on kyllä vaivannut pitkään, pitkään ja kova väsymys töiden jälkeen. Mutta ne selittynevät juurikin tuolla työtilanteella.

Kilpirauhaset ja hemoglobiinit esim. kondiksessa; ehkäisynä cerazette, joka tosin voi osaltaan vähän latistaa mieltä, mutta sillä nyt joudutaan menemään, sillä yhdistelmiä en saa syödä. Omegat käytössä ja alkon käyttö kovin kohtuullista, osittain juurikin siksi, jotta aivokemiat eivät kärsisi enää yhtään enempää. Koira pakottaa ulkoilemaan päivittäin, joten raitista ilmaakin saa. Eli ainakaan nämä tekijät eivät oloa huononna..

Etukäteen odotin innolla päivää ja meinasin lähteä yöelämäänkin jossain vaiheessa. Ja herkutella ja pitää kivaa, kun kerrankin osui juhlapäivä vielä lauantaillekin.. Mutta sitten - naps! Kaikki pielessä kuin katkaisijasta käännetty ja ahistus. Kai tää päivä sitten oli tässä. Kai ois fiksuinta vaan mennä nukkumaan  PMS tuskin on, kun ei ole menkkoja ollut sitten viime syystalven. Cerazetet vei mennessään. Kriisiä on pukannut jo pari vuotta, joten olisko tuo sitten eskaloitunut juuri tänään. Tiedä häntä.

Niin, B. Poksujeff, hyvä kysymys. Kyllä minua tänään muistutettiin päivän varjopuolestakin, että taas ollaan vuotta lähempänä kuolemaa. Kai se on, kun kaikki muutkin tuntuvat juhlivan ja on hirveet bileet kaveriporukalla ja kivaa ja tsin tsin. Minulla on ollut synttäribileet viimeksi peruskouluikäisenä. Kai sitä on sitten jotkut suorituspaineet ja ahistuu, kun päivä kutistuu tällaiseksi pannukakuksi.

Ei tänne olisi kehdannut kutsua ketään. Asunto on ollut aivan kamalan sotkuinen, kun sattui viikolla yllättävä katastrofi, johon upposi myös paljon rahaa. Sen jälkiä tässä on osittain nyt siivottukin. Töiden jälkeen olin monta iltaa aivan pystyynkuollut ja umpiväsy, niin jäi siksi tänne viikonlopulle koko iso urakka.

Se siitä ulkoiluideasta :( Ukkosmyrsky nousee pihalla ja alkoi ripsiä vettä. Buhuu! En nyt kyllä ala! Alan vahvasti epäillä jotain hormonimyrskyä. Sen verran kökkö olotila. Hassulta vaan tuntuu ajatus PMS:sta ilman kuukautiskiertoa. On minulla kyllä lääkekaapissa varalla rauhoittavia (aikanaan ollut paniikkikohtauksia stressitilanteissa ja niiden peruja), niin ehkä se pitää napata yksi sellainen ja katsoa alkaako pää tokenemaan. mä: Minulla olisi kyllä kännitarpeiksi alkomahoolit kaapissa ja nuuskaakin ruotsinlaivatuliaisina. Saisin nousuhumalalle nikotiinihuppelin kaveriksi.

Tuli sellainenkin mieleen, että voisiko olla tavallaan opitusta huonosta olosta kyse... Minulle on vuosien varrella sattunut syntymäpäivänä usein varsin ikäviä asioita ja niiden takia ollut sitten todellakin itku kurkussa syystäkin. Mm. pakkoseksiä ja (entisen) puolison tarkoituksellista ignooraamista tärkeänä päivänä jne ihmissuhdepaskaa. Mitä jos ajukoppa koittaa vanhasta "tottumuksesta" vetää mielen matalaksi, kun se noin iski kuin salama 

""Normaali" ihminen olis jo monta viikkoa sitten kutsunut kaverit 30-v juhliinsa, ja siivonnut sekä kokannut viikolla."

Vai niin. No mitäpäs, kun tässä minun tapauksessani pitkään jatkunut helle hajotti jääkaapin pilaten samalla sen sisällön. Pari päivää ennen synttäreitä. Juoksin työajalla hoitamassa siihen liittyneitä asioita saaden miinustunteja, jotka toki joudun tekemään myöhemmin takaisin. Ja juuri ne pari päivää ennen h-hetkeä, kun olin aikonut tehdä isomman siivouksen asunnossa, koska kämppä oli kamalassa siivossa. Kokkaukset olisi menneet hukkaan.

Kun sitten sain uuden kaapin (käytettyäni yhden illan sopivan sellaisen valikoimiseen), oli seuraavana päivänä ohjelmassa kauppareissu pilaantuneiden tavaroiden tilalle hankkimiseksi. Kun oli työpäivät pulkassa viikonloppua vasten ja nämä pakolliset kuviot hoidettuna, minä en yksinkertaisesti enää taipunut muuhun kuin ameebaksi sohvalle. Ai niin, ja sitä yllätysrahaakin kului satoja euroja uuden kaapin hankintaan, joten biletysfiilikset aika nollassa.

Miten sitten synttärit lopulta menivät? Sain paniikkikohtauksia parina peräkkäisenä päivänä pitkästä aikaa ja rauhoittavia kulunut. Tänään olin palkattomalla kotona, sillä olin henkisesti aivan loppu monen päivän ahdistuksen jälkeen. Nukkunut olen suuren osan päivästä.

Ja mistä nuo paniikkikohtaukset sitten... Minun veikkaukseni on, että kova hellejakso on jääkaapin lisäksi käynyt hermoilleni siinä mielessä, että olen ollut viikkoja, viikkoja kolmen-neljän tunnin yöunilla. Koska hikoiluttaa ja asunto kuin sauna tuuletuksesta huolimatta. Kai se sitten alkoi käydä psyyken päälle ja sopivasti vielä odottamaton vastoinkäyminen, niin avot.

Sellaista tintille siis. Ja kiitoksia niille, jotka ovat tsempanneet. Mieltä on lämmittänyt kannustukset.

Ei ollut, on nykyään kuulemma mennyt naimisiin. Eli siis väitti, että olisin lähetellyt nykyisen vaimonsa työpaikalle vihapostia.

Eipä tuota exää vältelläkään voi, kun samoissa paikoissa tulee viihteellä käytyä :/ Usko pois, en tasan halua nähdä koko tyyppiä silmissäni. Mutta valitettavasti toisinaan joutuu, jos ei itse lopeta sosiaalista elämää täysin.

Ja kyllä, molemmilla on tosiaan uudet kumppanit, joten luulisi pysyttelevän kaukana. Kai se sitten haluaa silkasta ilkeydestä yrittää iskeä kiilaa minun ja nykyisen mieheni välille. Ei olisi eka kerta, kun tuo kostopuuhissa on exäänsä kohtaan. Minulle aikoinaan kertoi, mitä kaikkea oli omalle exälleen, joka on siis myös nykyinen vaimonsa (!), kostanut tämän exän/siis nykyisen vaimonsa jäätyä kiinni pettämispuuhista. Minä olin siis tässä välissä suhteessa exääni useamman vuoden ja nyt paukkasi naimisiin oman pettäjä-exänsä kanssa. Jos tämä oli tarpeeksi sekavasti selostettu...

Ja tämä tekee tästä vielä surkuhupaisampaa, että tyyppi jätti minut deittaillakseen muita naisia ja lopuksi nai oman pettäjä-exänsä ja nyt syyttelee vuosia jälkeenpäin minua pettämisestä, jota ei koskaan tapahtunut. Voi luoja! Varsinainen salatut elämät... En minä tiedä itkeäkö vaiko nauraako.

Ja mistä se sen väkivaltaisuudenkin vetäisi :D Tasan tietää, että ei ole aihetta ja nykyinen miehenikin olisi lienee moisen "ominaisuuden" minussa havainnut, jos sellainen olisi olemassa.

Mistäs minä tiedän, jos se vaimo on mukana juonessa... Ei tämä vaimokaan minusta pidä, joten eiköhän ne yhtä köyttä vedä :/

Aa, taisit piste tarkoittaa, että noista vanhoista kostoista vaimoa kohtaan... Joo se on niistä tietoinen, mutta eipä paljoa naimisiin menoa estänyt :D Ex oli tuolloin käynyt panemassa vaimonsa kaveripiiriä kostotoimenpiteenä ja huolehtinut, että menee tieto vaimon korviin. Oli vielä lausunut, kuinka "tarkoitus ei ollut tappaa, vaan rampauttaa pysyvästi". Jessus mikä tapaus, ja minä olen tuollaiseen tuhlannut monta vuotta elämästäni :/

Itseäni ahdistaa taas asioiden keskeneräisyys. Koko surkea tilanne pyörii vain mielessä ja en saa nukuttua kunnolla ja tosiaan hereillä ollessa ahdistaa niin vietävästi.

Olenko nyt sitten p*ska nainen ja toisessa roikkuva jos haluan että asiat selvitetään puhumalla?

Minä en siis halua erota alkuunkaan, halua vielä koittaa selvittää asiat.

Mutta tilaisuutta tähän ei ilmeisesti ole, koska miehen ratkaisu on mennä karkuun...

Miehen mielestä on ihan ok hoitaa homma viestillä tyyliin "kiitti ja heippa"

Ainoa mitä mun tekisi mieli on itkeä silmät päästäni...

Ja tosiaan jaetaan harrastukset ja tuttavapiiri, joten kohtaamista ei voi välttää eli toimeen pitäisi tulla jatkossakin...

Eli unohtaminen ei ole niin helppoa, se vaatisi että lopettaisin harrastamisen ja tuttujen tapaamisen. Ja linnoittautuisin kotiin...

Genuine: no en tiedä olenko hyvä keskustelija tälläisissä asioissa, koska herkkiksenä itken liian helposti. Kun tunteet on pinnassa, en saa sanottua kaikkea sitä mitä haluaisin kun kyyneleet estää sen.

Se mitä haluaisin miehelle tällä hetkellä sanoa:

"Ei 1,5 vuoden aikana kertyneet tunteet häviä päivissä, eikä viikoissa. Eikä ainakaan sillä että vain katoat pois. Ja kohdatessa menet karkuun.
Sä olet sanonut, että mulla on liikaa tunteita. Enkä jaksa ymmärtää miksi se on väärin, että rakastan sua? Ja haluan oppia tuntemaan sut paremmin.
Mä tiedän, että tää tilanne on suurimmaksi osaksi mun vika. Enhän mä tiennyt etten voi luottaa ystävääni tai siis nykyään entiseen sellaiseen. Oon pahoillani, että petin sun luottamuksen. Ja tekisin mitä vain, jos voisin sen korjata.

Oot mulle mun elämäni rakkaus, ihminen jonka kanssa halusin perustaa perheen ja elää tavallista elämää niin kauan kuin sitä annetaan. En koskaan ole ketään kohtaan tuntenut näin.
Oon koittanut hillitä tunteitani ettei sulle tulisi ahdistunut olo. Ja että sun olisi hyvä olla. Koska en kuitenkaan halua sulle kuin pelkkää hyvää.
Ja jos mä en ole sulle se oikea ihminen, niin toivon että voitaisiin edes olla ystäviä. Että oisit kuitenkin osa mun elämää jollain tapaa...

Hmm: Myrskyisällä en tarkoittanut riitaisaa, vaan ylä-alamäkiä on ollut tavallista enemmän. Ja aina on puhumalla saatu selvitettyä ja palattu yhteen.